TURUN SANOMISSA 4.2.2015 JUTTUA KOULUTUKSESTAMME

Voit lukea jutun vaikka blogistamme tai TS-lehdestä (sivulta 13) ja tutustu lähemmin Voimauttavan valokuvan menetelmään!

_______________________________

Turun Sanomat 4.2.2015
Teksti Teea Jokihaara, Kuvat Jane Iltanen

KOHTI PAREMPAA RAKASTAMISTA

Voimauttavassa valokuvauksessa ei oikeastaan ole kyse kuvasta. Valokuva voi kuitenkin toimia välineenä kunnioittavaan vuorovaikutukseen niin hoitoalalla, työpaikoilla kuin perheissä, uskoo taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen.

Raision kirjastotalon toisen kerroksen huoneessa tuijotellaan valokuvia. Useimmat ovat selvästi vanhoja. Niissä on hääpareja, perheitä tai lapsia istumassa lumihangessa. Kuvat ovat noin kymmenen Turun seudun varhaiskasvattajan kotialbumeista.

Käynnissä on kolmepäiväinen tutustuminen voimauttavan valokuvan menetelmään. Menetelmää tarjotaan täydennyskoulutuksena erityisesti hoito- ja kasvatusaloille ensi kesänä Turun kesäyliopistossa.

Kuvassa Irma Kuokka (vas.) ja Liisamaija Lehtonen.

Ruskon kunnan kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja Liisamaija Lehtonen ja Raision Petäsmäen päiväkodin lastentarhanopettaja Irma Kuokka tutustuvat voimauttavaan valokuvaukseen ensimmäistä kertaa.

Naiset kertovat, että meneillään on harjoitus ydinminän etsimiseksi. Omia lapsuudenkuvia katsomalla pohditaan yhteyksiä lapsuuden ja nykyisyyden minän välillä. Onko valokuvien antama kuva itselle tunnistettava?

Käymme läpi, miten olisimme itse halunneet tulla nähdyksi. Omasta lapsuudestani puuttuu paljon kuvia, jotka liittyvät ydinminääni. Esimerkiksi leikit kaverien kanssa sekä lelut, Lehtonen sanoo.

Naiset uskovat, että jo tämä yksittäinen tehtävä voi auttaa kohtaamaan lapsen työssä, kun on tutustunut uudelleen omaan sisäiseen lapseensa. Kuokan mielestä voimauttavalla valokuvauksella voisi huomioida esimerkiksi päiväkodin näkymättömämpiä lapsia. Toimivalla vuorovaikutuksella aikuisen kanssa lapsi voi saada äänensä kuuluviin.

Lehtonen taas kokee, että hänen työssään se voisi olla vaivattomampaa. Joskus tehdään töitä yhden lapsen kanssa. Joku voi tarvita ärrän oppimista puoli tuntia, ja miksei joku muu voisi tarvita samalla ajalla tällaista?

Voimauttavan valokuvauksen kehittäjän Miina Savolaisen mukaan on tärkeää opetella katsoa itseään arvostavasti. Sitten kunnioittava katse siirretään asiakaslapsen kohtaamiseen, tai vaikkapa oman perheen tai työyhteisön jäseniin. Koulutuksessa painotetaan, että menetelmää sovelletaan ensin työyhteisöön ja vasta sen jälkeen asiakkaaseen.

Savolaisen mielestä menetelmä sopii loistavasti peruskouluun. Arvostava vuorovaikutus luokassa voi ehkäistä kiusaamista. Lapset oppivat kuvia ottamalla ja merkityksellistämällä kuuntelemaan ja arvostamaan toisen lapsen erilaista kokemusta. Lähtökohta on se, etten voi koskaan tietää, mikä on toiselle haavoittava tai voimauttava kuva. Kuviin suhtaudutaan, kuin ne olisivat aarteita, joita saan nähdä toisen maailmasta. Savolainen kertoo.

Hän korostaa, että voimauttavaa valokuvausta voi myös käyttää aivan ilman kameraa, sillä oikeastaan kyse on kunnioituksesta ja ymmärretyksi tulemisesta. Kuva on yksi apuväline katsomiseen ja se vaatii keskittymistä. Siksi se on hyvää läsnäolon harjoittelua, Savolainen sanoo.

Voimauttavassa valokuvauksessa on oleellista, että asetelma kääntyy toisinpäin. Tavallisesti kuvaaja tekee päätökset, mutta nyt tarkoitus on antaa kuvattavan määritellä,
miten hän haluaa itseään katsottavan. Tällöin kuvattava voi voimautua ja kuvaaja oppia herkkyyttä.

Auttamistyössä usein läsnä oleva valtataistelu poistuu. Sitten Kun työntekijä lakkaa tietämästä, mikä on hyödyllistä asiakkaalle ja lakkaa kehittämästä tätä, tapahtuu ihmeitä, Savolainen sanoo. Asiakkaassa oleva ehjyys ja voimavarat tulevat esille silloinkin, kun kukaan ei ole niihin jaksanut uskoa. Menetelmä voi hyödyttää myös parisuhteissa. Näin voi nähdä toisen uusin silmin ja oppia rakastamaan vähän paremmin.

Valokuvat ovat silti tärkeitä, uskoo Miina Savolainen. Vaikka kuvaaminen on usein sattumanvaraista, se luo merkityksiä. Kun esikoinen on pieni, häntä kuvataan paljon. Toista lasta ei välttämättä ehditä enää kuvata niin paljon, jolloin hän saattaa miettiä, onko esikoista rakastettu enemmän. Lisäksi perheissä usein yksi ihminen ottaa kuvat, jolloin kotialbumi on hänen näkemyksensä. Valokuvalla on voimaa arvottaa elettyä elämää. Mitkä tilanteet ovat olleet muistamisen arvoisia? Sillä on väliä.

Savolainen ehdottaa, että jo pieni lapsi otetaan mukaan muistojen ja albumien rakentamiseen. Lapsella voi olla vauvakirjan tai perhealbumin ohella hänen oma kirjansa, jota hän voi täyttää omalla tyylillään. On myös tärkeää, että on kuvia, joissa lapsen temperamentti ja kiinnostuksenkohteet näkyvät. Myöskään kuvaaja ei saa jäädä näkymättömiin.

Myöhemmin elämässä voi olla korvaamaton asia, että on olemassa kuva lapsesta äidin ja isän sylissä. Sellainen tunnekokemus voi nimittäin unohtua, varsinkin jos suhteeseen sisältyy vaikeasti anteeksiannettavia asioita, Savolainen sanoo.

Lisää uusi kommentti

Haluatko tietoa alkavista kursseista? Kirjoita sähköpostiosoite kenttään.

Fill in the blank.