Koulutukset

Ilmastoahdistus voimavaraksi – luova ja kokemuksellinen ilmastokoulutus

Kuvaus

Miten käsitellä ilmastonmuutosta ja sen herättämiä tunteita ja ristiriitoja luovasti ja toiminnallisesti?

Kurssilla toimitaan ryhmälähtöisesti: osallistujien ajatuksia ja yleisiä suhtautumistapoja tarkastellaan toiminnallisesti draamakasvatuksen menetelmiä soveltaen. Kurssilla on mahdollisuus työstää luovien menetelmien kautta omia kokemuksia ja ajatuksia yhdessä toisten kanssa. Tavoitteena on toivon ilmapiirin vahvistuminen ja voimaantuminen. Kurssilla tarkastellaan myös vaikuttamisen ja muutoksen mahdollisuuksia yksilön, yhteisön ja systeemien tasolla.

Kurssilla työskennellään sekä sisällä että ulkona Ruissalon kauniissa luonnossa. Ulkona ollaan varsinkin lauantaiaamun työpajassa. Metsädraamassa rauhoitutaan kuuntelemaan itsen ja luonnon vuoropuhelua, mistä saadaan inspiraatiota luovaan ryhmätyöhön.

Aika15.06. - 16.06.2019

lauantaina ja sunnuntaina klo 10.00-17.00
PaikkaTurun yliopiston kasvitieteellinen puutarha,
Ruissalon puistotie 215
KohderyhmäTyöpaja on tarkoitettu kaikille, jotka kokevat itse ilmastoahdistusta ja haluavat jakaa tuntojaan ja ajatuksiaan ryhmässä, tai jotka työssään kohtaavat ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä esimerkiksi nuorten kanssa.
Sisältö

Koulutusohjelma:

1. päivä: Ilmastoahdistuksen kohtaaminen

  • Ilmastoahdistus voimavaraksi
    • Mitä tunteita ilmastonmuutos meissä herättää? Ilmastonmuutoksen herättämien tunteiden tutkimista kehollisesti ryhmässä
  • Tietoisku ilmastoahdistuksesta
  • Ilmastoahdistuksen kohtaaminen
    • Miten puhua ilmastonmuutoksesta lapsille tai käsitellä aihetta nuorten kanssa? Miten kohdata erilaisten ihmisten ilmastoahdistus?
    • Ilmastonmuutokseen suhtautumistapoja tarkastellaan ryhmässä luotavien kuviteltujen henkilöiden kautta.

2. päivä: Minä ja muutos

  • "Minä metsän kainalossa" metsädraama
    • Miten suhteeni metsään on muuttunut? Metsän kuuntelua ja luovaa toimintaa metsässä.
  • Tietoisku ilmastokasvatuksen polkupyörämallista
  • Minä ja muutoksen mahdollisuudet
    • Miten vaikutamme ilmastonmuutokseen halusimme tai emme? Tutkimme muutosta yksilön, yhteisön ja systeemin tasolla.
Kouluttajat

Ilmasto- ja draamakasvattaja Anna Lehtonen viimeistelee väitöskirjaa luovasta, ryhmälähtöisestä ilmastokasvatuksesta ja draamasta metodina Helsingin yliopistossa. Hänellä on yli 10 vuoden kokemus opettajana ja hän on tehnyt uraauurtavaa ilmastokasvatuksen ja draaman menetelmien kehittämistyötä Suomessa. Hän on toiminut asiantuntijana mm. Sitran Ilmasto.nyt ja Sustainability, human well-being and the future of education -hankkeissa.

Lisätietoja

koulutussihteeri Susanne Peltonen, susanne.peltonen@turunkesayliopisto.fi, p. 02 278 1812

Hinta115€
Ilmoittautumiset30.05.2019 mennessä

Haluatko tietoa alkavista kursseista? Kirjoita sähköpostiosoite kenttään.

Fill in the blank.