Koulutukset

Avioero-ositus ja kuolinpesäositus - Ominaispiirteet, ongelmakohdat ja hyvät käytännöt

Aika23.10.2019

23.10.2019 klo 9-16
PaikkaTurku
Kohderyhmä

Koulutus on tarkoitettu aviovarallisuusjärjestelmän kysymyksiä työssään käsitteleville lakimiehille kuten asianajajille, oikeusavustajille, pankkien varainhoitohenkilöstölle ja edunvalvonta-asioissa toimiville.

Sisältö

Ositus tulee tehtäväksi aina avioliiton päättyessä ja on näin käytännössä hyvin tavallinen toimitus. Avioliittolain ositusta koskevan normiston perusrakenne on säilynyt ennallaan koko lain voimassaoloajan, mutta matkan varrella on saatu myös olennaisia uudistuksia kuten lesken tasinkoprivilegi ja mahdollisuus sovitella ositusta. Viime vuosikymmeninä ositusproblematiikkaan on tuonut oman lisänsä yleisen varallisuustason kohoaminen: kun ns. tavallisessakin kotitaloudessa on aiempaa enemmän omaisuutta mutta usein myös velkaa, intressit ovat kasvaneet ja niiden myötä myös tulkinnanvaraisten kysymysten ja riitojen mahdollisuus osituksissa lisääntynyt.

Koulutuspäivän tarkoituksena on tarkastella erilaisia ositustilanteita nykypäivän näkökulmasta, pyrkiä antamaan ratkaisukeinoja esille tuleviin ongelmiin ja myös niiden ennalta ehkäisemiseen.

  • Avioero- ja kuolinpesäosituksen peruseroista
  • Ositusperusteen syntymisestä ositukseen – välitilan normikehys
  • Osituksen piiriin kuuluva omaisuus ja sen selvittäminen
  • Velat, velkavastuu, velkojen siirrot, ylivelkaisuus
  • Hävitetty omaisuus, vastikkeet, restituutioperiaate
  • Tasinkoprivilegi teoriassa ja käytännössä
  • Tasingon valinta ja suorittaminen, osituksen ulkopuolisten varojen käyttö
  • Puolisoiden ennakkosopimukset osituksen varalta
  • 30 vuotta osituksen sovittelua – vakiintunut käyttöala?
  • Toimittamaton ositus
Kouluttajat

OTT, dosentti Eva Gottberg

Hinta

215 €
Hintaan sisältyy aamu- ja iltapäiväkahvi.
Ilmoita Lisätietoja-kohdassa mahdollinen erityisruokavaliosi.

Ilmoittautumiset09.10.2019 mennessä
Avainsanatlakikoulutus, asianajajat, lakimiehet, oikeusavustajat, perhe- ja jäämistöoikeus, koulutus, kurssit

Haluatko tietoa alkavista kursseista? Kirjoita sähköpostiosoite kenttään.

Fill in the blank.