Työpaja 54
Lauantaina 21.11.2009 klo 13.15-14.00
 
Elvira Lazareva
 
Olen pätevyydeltäni venäjän ja kielen aineenopettaja, kääntäjä ja tulkki, venäjän kulttuurin asiantuntija. Tutkinnot: Leningradin Valtiollisessa yliopistossa v 1989 suomen ja venäjän kielten filologin tutkinto ja v. 1994 Joensuun yliopistossa venäjän ja suomen kieleen aineenopettajatutkinto, lisäksi Joensuun yliopistossa syventävät opinnot venäjän kielessä. Olen toiminut venäjän kielen opettajana yli 18 vuotta lukuisissa oppilaitoksissa aikuiskoulutuksessa mm. kansalaisopistossa, työväenopistossa, aikuiskoulutuskeskuksessa, työväensivistysliitossa, ammattikorkeakoulussa, yrityksissä. Muutaman vuoden toimin myös peruskoulussa ja lukiossa venäjän kielen opettajana. Silti urani aikana olen erikoistunut opettamaan aikuisia ihmisiä. Oppilaina on enemmäkseen liikemiehiä tai sellaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat venäjän kielen taitoja työelämässä.
 
Opiskelijaryhmät vaihtelevat suuresti asiakkaan tarpeista eli suurista noin 25 opiskelijaa ryhmistä yksityisoppilaisiin. Opetus voi tapahtua sekä asiakkaan tiloissa tai myös oppilaitoksen tiloissa ryhmissä. Opetuksen aikana käytetään eri menetelmiä ja oppimateriaalia, teemme paljon suullisia harjoituksia ja kuullunymmärtämisharjoituksia. Alkeisryhmissä opiskellaan oppikirjan mukaan oppilaiden mukavuuden takia. Pyritään alkeiskoulutuksessa omaksumaan tehokkaasti kirjaimet ja ääntäminen, ja opetuksessa paneudumme eniten suulliseen taitoon mm. keskusteluun ja kommunikatiivisiin tehtäviin. Opetuksessa käytän myös omia oppimateriaaleja ja kehitettyjä erikoisia didaktisia menetelmiä opettamaan vaikeita kieliopillisia asioita. Opetuksessa tärkeimpänä pidän venäjän kulttuurin ymmärtämistä. Sen takia yritän luoda uuden käsityksen Venäjästä ja kerron mahdollisimman paljon tapa- ja liikekulttuurista. Kerron mahdollisimman paljon yleisia asioita Venäjästä ja vastaan mahdollisimman tarkasti kysymyksiin. Kurssin aika na yritämme olla mahdollisimman tehokkaita, koska yritykset yleensä ostavat pienikokoiset kurssit eli noin 20-40 oppituntia sisältävän paketin. Pisin johtamani kurssi kesti viisi vuotta. Moni opiskelija kurssin jälkeen käyttää kieltä työelämässä ja yrittää omin päin kehittää kielitaitoa.