|
Turun kesäyliopiston historia
Kesäyliopistotoiminta alkoi Turussa yli 70 vuotta sitten. Turun kesäyliopisto on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut kesäyliopisto.
Yksityinen Turun yliopiston kansansivistystoimikunta perusti Turun kesäyliopiston vuonna 1936 jatkamaan jo vuonna 1922 aloitettua kesäopetusta. Kesäyliopisto järjesti kaikille avointa yliopistollista opetusta, ammatillisia kursseja, harrastekursseja ja valmentavaa opetusta mm. lukiolaisille.
Turun kesäyliopiston toiminta on ollut ympärivuotista 1980-luvulta alkaen. Vuonna 1999 kesäyliopistoista tuli vapaan sivistystyön oppilaitoksia, jotka lain mukaan järjestävät avointa yliopisto-opetusta sekä muuta koulutusta. Tässä vaiheessa Turun kesäyliopiston ylläpitäjäksi ryhtyi Turun Aikuiskoulutussäätiö.
|